Päättäjät kokeilevat ulkoliikuntapuiston telineitä.

Sen pitää olla aina mielessä

Liikkumattomuus on kallista. Siksi kuntalaisten liikkeelle saaminen tulisi olla kunnassa jokaisen työntekijän ja kaikkien hallinnonalojen tehtävä. Yhteistyössä on voimaa tässäkin asiassa.

Pukumiehet mittaavat pituushyppytulosta.

Työikäisten liikkumista lisäämällä voidaan säästää miljardeja

Suomalaisten liikkumattomuus maksaa yhteiskunnalle 3,2 miljardia euroa vuodessa.

Hyville ideoille on tarjolla myös rahoitusta

Jos organisaatiossanne on halua lisätä liikettä, voitte tehdä paljon ihan omin voimin, hyvien neuvojen avulla. Toimintaan on tarvittaessa tarjolla rahoitustakin monista kanavista.

Lue lisää >

Mies kasaa kolikkoja pinoon.

Tarjoamme rahoituksen saaneille hankkeille monenlaista tukea

Lue lisää >

Asiantuntijamme palvelevat

Jyrki Komulainen.

Jyrki Komulainen

ohjelmajohtaja
0500 542 193
jyrki.komulainen@liikkuvaaikuinen.fi

Olen ministeriöiden, virastojen, järjestöjen ja työelämän kanssa asioinnin konkari. Sen verran olen optimisti, että uskon asioilla olevan tapana järjestyä.

Likes

Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö Likesin kaikkien työntekijöiden yhteystiedot löytyvät osoitteesta likes.fi

Sari Kivimäki.

Sari Kivimäki

kehittämispäällikkö
0400 247 444
sari.kivimaki@liikkuvaaikuinen.fi
Twitter: @kivimaki_sari

Vastaan liikuntaneuvonnan palveluketjujen kehittämisestä yhdessä laajan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen verkoston kanssa.  Hyödynnän työssäni vuosien kokemusta liikuntaneuvonnan laadun kehittämisestä. Sytyn erityisesti toimistomme ja verkostomme yhteisistä ponnisteluista ja onnistumisista.

Katariina Tuunanen.

Katariina Tuunanen

ohjelmakoordinaattori
040 635 1026
katariina.tuunanen@liikkuvaaikuinen.fi
Twitter: @KatariinaTuu
LinkedIn: Katariina Tuunanen

Vastaan liikuntaneuvonnan palveluketjujen kehittämisestä. Työtehtäviini kuuluvat verkostotyö, koulutukset, viestintä sekä vaikutusten todentaminen. Innostun järjestelmällisen yhteistyön tuloksista.

Miia Malvela.

Miia Malvela

kehittämispäällikkö
050 443 3276
miia.malvela@liikkuvaaikuinen.fi
Twitter: @MMalvela
LinkedIn: miiamalvela 

Vastaan Liikkuva työelämä -kokonaisuudesta, jossa yhdistyvät sekä työelämän että liikunnan edistämisen tarpeet. Muotoilen liikuntaa eri tarkoituksiin ja rakennan kokonaisuuksia yhdessä toimistomme väen sekä yhteistyökumppaneidemme kanssa. Pidän iloisesta meiningistä ja kekseliäistä ratkaisuista.

Reetta Laakkonen.

Reetta Laakkonen

ohjelmakoordinaattori       
044 459 6168
reetta.laakkonen@liikkuvaaikuinen.fi

Vastaan Liikkuva työelämä -kokonaisuudesta, jossa erilaisin keinoin ja toimenpitein herätellään suomalaisia työpaikkoja ja työntekijöitä satsaamaan työkykyyn ja -hyvinvointiin liikunnallisin keinoin. Motivoidun yhdessä tekemisestä, positiivisista muutoksista ja ihmisten onnistumisista.

Tanja Onatsu.

Tanja Onatsu

ohjelmakoordinaattori
040 588 0263
tanja.onatsu@liikkuvaaikuinen.fi
Twitter: @tanjaonatsu
LinkedIn: Tanja Onatsu

Minun työtehtäväni on työmatkaliikkumisen edistäminen ja Liikkujan Apteekki -konsepti. Vahvimmillani olen verkostotyöskentelyssä ja koen, että parhaat ideat syntyvät yhteistyönä. Inspiroidun rohkeasta ajattelusta, ratkaisujen etsimisestä ja ihmisistä.

Tanja Onatsu.

Tanja Onatsu

ohjelmakoordinaattori
040 588 0263
tanja.onatsu@liikkuvaaikuinen.fi
Twitter: @tanjaonatsu
LinkedIn: Tanja Onatsu

Minun työtehtäväni on työmatkaliikkumisen edistäminen ja Liikkujan Apteekki -konsepti. Vahvimmillani olen verkostotyöskentelyssä ja koen, että parhaat ideat syntyvät yhteistyönä. Inspiroidun rohkeasta ajattelusta, ratkaisujen etsimisestä ja ihmisistä.

Elina Tarkiainen.

Elina Tarkiainen

hankekoordinaattori
0400 968 646
elina.tarkiainen@liikkuvaaikuinen.fi

Työnkuvaani kuuluu liikunnallisen elämäntavan kehittämisavustusten seuranta yhdessä Likesin tiimin kanssa. Järjestän mm. hankkeiden tukitoimiin liittyviä OKM-hankefoorumeja. Innostun hedelmällisestä työskentelystä hankeverkostoissa.

Annamaija Manninen.

Annamaija Manninen

viestintäpäällikkö (vs.)
044 769 5384
annamaija.manninen@liikkuvaaikuinen.fi
Twitter: @ammanninen
LinkedIn: Annamaija Manninen

Linjaan ja luotsaan Liikkuva aikuinen -ohjelman viestintää. Tärkeimpänä tehtävänäni on keksiä keinoja, joilla ohjelman brändi saadaan kaiken kansan tietoisuuteen. Työssäni saan potkua villeistä ideointipalavereista ja sisällöntuotannosta.

Anna Suutari.

Anna Suutari

viestinnän asiantuntija
0400 247 986
anna.suutari@liikkuvaaikuinen.fi
Twitter: @AnnaSuu
LinkedIn: Anna Suutari

Vastuullani on Liikkuva aikuinen -ohjelman verkkoviestinnän ja sosiaalisen median ylläpito ja kehittäminen sekä kampanjoiden ja tapahtumien viestintä ja markkinointi. Parhaimmillani olen saadessani työskennellä inspiroivien ihmisten ympäröimänä yhteisten päämäärien tavoittamiseksi. Innostun oivaltavasta ja kohderyhmäänsä kolahtavasta viestinnästä.

Riitta Muhonen.

Riitta Muhonen

verkkoviestinnän suunnittelija
044 788 2983
riitta.muhonen@liikkuvaaikuinen.fi
Twitter: @riittamuhonen

Vastaan digitaalisen viestinnän, kuten verkkosivujen ja sosiaalisen median kehittämisestä. Tärkeässä roolissa on myös ohjelman rohkean brändin rakentaminen yhdessä muiden asiantuntijoiden kanssa. Innostun erityisesti osallisuudesta, ihmisläheisyydestä, huumorista ja Facebook-tykkäyksistä.