Liikunta ei ole koskaan ollut Jarille asia, joka olisi läsnä arjessa. Lapsuuden perheessä kukaan ei harrastanut liikuntaa, vaikka mielessä oli, että se olisi hyödyllistä ja terveellistä. Suurimmat syyt siihen, että liikunta ei nykyisin kiinnosta löytyvät kuitenkin kouluajoilta.

– Eniten se varmaan juontaa juurensa koulumaailmaan ja siellä liikuntatunteihin, joilla koin olevani äärimmäisen huono lähestulkoon missä tahansa liikuntamuodossa. Kaikissa joukkuepeleissä, jääkiekossa, jalkapallossa, koripallossa olin ehdottomasti joukkueen hylkiö. En kerta kaikkiaan pysynyt perässä, enkä osannut, enkä ollut koordinaatiokyvyltäni niin mahtava kuin luokkakaverit.

Jari ei myöskään ollut pelihenkinen, vaikka muilla elämänaloilla hän tunnustaa olevansa kilpailuhenkinen. Jo ala-asteella hän yritin neuvotella opettajan kanssa, että voisi mennä tekemään liikuntatunneilla jotain muuta, koska koki olevansa sysihuono pelaaja. Mukana oleminen oli vain jaloissa pyörimistä.

Syvimmät jäljet jäivät liikuntatuntien suorituspaineista.

– Kyllä se suorittamisen paine ja osaamisen tarve, mitä siellä liikuntatunneilla oli, niin se on suurin syy, että siitä on tullut tämmöinen punainen vaate koko aktiiviliikkumisesta mulle.

Yksi valopilkku liikkumisessa kuitenkin oli, ja se oli uinti. Jari oli hyvä uimari ja hän kävikin sanojensa mukaan säännöllisen epäsäännöllisesti yksin tai kaverin kanssa uimassa.

Vaikea ymmärtää himoliikkujia

Liikunnan riemua vähensi Jarin lapsuudessa myös paino.

– Olin pienenä lapsena, teini-iän kynnykselle saakka melko pullea poika eli suomeksi sanottuna läski. Lisäksi oli rasitusastmaa ja nämä tietysti vaikuttivat siihen myös fyysiseltä puolelta, että en voinut ollakaan se joukkueen kapteeni.

Murrosiässä pituutta sitten venähti 25 senttiä lisää ja paino ei enää noussutkaan. Koko aikuisiän Jari on ollut normaalipainoinen, eikä esteitä aktiiviselle liikkumiselle ole ollut. Intoa vaan ei ole löytynyt, sillä monien hehkuttama liikunnan tuoma hyvä olo on jäänyt aina hämärän peittoon.

– Ihmiset, jotka on aktiiviliikkujia, he saavat selvästi äärimmäisen hyviä fiiliksiä siitä liikkumisesta ja kokevat onnistuvansa ja endorfiinit virtaa. Itse en ole koskaan osannut löytää sitä, se on mulle jotenkin vaikea käsittää se, että ihmiset jopa addiktoituvat liikkumiseen tai kuntoiluun.

Vaikka liikunta on Jarille vieras juttu, on hän kuitenkin löytänyt joitain keinoja olla arjessaan aktiivinen.

– Olen ollut aina aktiivinen tekemään asioita itse. Että, jos mennään sitten tälle osastolle, että täytyy esimerkiksi tehdä polttopuita, niin en mä niitä tilaa, vaan otan ja kaadan sen puun itse ja niputtelen tohon liiteriin. Varmaan hyötyliikunta mun kohdalla menee sille osastolle.

Liikunta ei kolahda kaikille

Jari ei täysin allekirjoita yleistä liikuntavalistuksen tyyliä, jossa on hänen mielestään usein syyllistävä sävy.

– Aina ei välttämättä ole menty ilon kautta, eikä ole kannustettu löytämään sitä omaa liikkumismuotoa, jossa voisit kokea hetkittäisiä liikunnan riemuja. Liikuntavalistus pitäisi tulla ilon kautta.

Hyvältä ei hänen mielestään tunnu myöskään se, jos liikunnasta luodaan liian positiivista mielikuvaa.

– Ei pidä valehdella, että jokainen voi nauttia liikunnasta. On vaan ihmisiä, jotka ei nauti siitä ja suorastaan inhoaa liikuntaa.

Koskaan ei pidä sanoa ei koskaan

Vaikka liikunta ei innosta Jaria nyt 52-vuotiaana, hän haluaa antaa asialle kuitenkin vielä mahdollisuuden. Liikkuminen saattaa hiipiä hänen elämäänsä kuin varkain jonkun muun kiinnostuksen siivellä.

– Se on täysin mahdollista, että saattaisin innostua jostain asiasta, mistä sitten huomaankin, että tälle päivälle on tullut askeleita 25 000 ja älykello näyttää, että onkin kulunut 3000 kaloria aivan huomaamattomasti. En pysty sanomaan tähän mitään ihmelääkettä, enkä osaa sanoa, että mikä se mun motivaattori voisi olla. Mutta luulen, että se liittyy johonkin tällaiseen hybridiajatteluun, että siinä on joku muu juttu, mikä sitten toteutuakseen vaatiikin liikkumista.

Asia jää selvästi mietityttämään miestä.

– Vaikea sanoa, että mikä tämä kombinaatio voisi olla. Tää jää nyt vaivaamaan, mutta mä luulen, että saatan sen keksiä.