Ovatko työmatkamme tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia?
Suomessa tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat monessa asiassa jo hyvällä mallilla, mutta työmatkaliikkumisessa emme vielä ole tasa-arvoisia. Esimerkiksi taajamien ulkopuolella asuvien ei ole mahdollista käyttää ympäristön kannalta kestäviä kulkutapoja samalla tavalla kuin taajama-asukkaiden. Eivätkä miehet ja naiset ole työmatkaliikkumisessa samalla viivalla.
Kaupungeissa on valinnanvaraa, mutta maalla autoillaan
On ihan loogista, että lähellä kaupunkien keskustaa asuvien joukossa kestävien liikkumismuotojen osuus on työmatkoilla 56 %, kun taas harvaan asutuilla alueilla sama osuus on 7 %. Maaseutualueilla henkilöauton asema on määräävä. Pienissä kunnissa, joissa pyöräillään pientareella, koetaan luonnollisesti myös enemmän turvattomuutta.
Onko sitten kaupunkiseutujen tasa-arvoisuutta, että siellä asukkaat voivat tehdä valintoja ja käyttää joukkoliikennettä, kävellä ja pyöräillä? Onko maaseutualueen epätasa-arvoisuutta, että siellä on vaikeampi toteuttaa valintoja? Asuinpaikan valinta on kuitenkin vapaata, ja maalle muutetaan usein tietoisesti ja rauhaa tavoitellen. Kannattavaa joukkoliikennettä on mahdotonta järjestää harvaanasutuilla alueilla, ja työmatkat ovat liian pitkiä kävelyyn tai pyöräilyyn.
Pyöräilyn infrastruktuuri on varmasti omiaan ruokkimaan tai heikentämään työmatkapyöräilyn intoa. Tyytyväisyys pyöräilyn olosuhteisiin ei ole erityisen sukupuolittunutta Suomessa, mutta alueelliset erot ovat huomattavia. Tyytyväisimpiä olosuhteisiin ollaan pääkaupunkiseudulla ja suurimmilla kaupunkiseuduilla. Vähiten tyytyväisiä puolestaan ollaan muualla Uudellamaalla ja Riihimäen seudulla sekä pienissä kunnissa.
Raha ei aina ratkaise kulkutapaa
Työmatkan pituus vaikuttaa vääjäämättä kulkutavan valintaan. Asumisen hinta varmasti pakottaa osan pienituloisista muuttamaan kaupunkien reunoille, vaikka työpaikka on keskustassa. Toisaalta asumisen rauhaa kaipaavat hyvätuloisetkin voivat mielellään muuttaa etäälle keskustasta.
Kuinka kaupungin laidalta sitten kuljetaan keskustaan töihin? Perinteinen ajattelu on ollut, että pienituloiset kulkevat julkisilla tai pyöräillen, kun ei ole varaa omaan autoon. Tänä päivänä kuitenkin niin pieni- kuin suurituloisetkin saattavat tehdä ympäristön kannalta kestävän valinnan ja kulkea työmatkansa julkisilla kulkuvälineillä tai pyörällä. Tulotaso ei siis välttämättä määritä kulkutapaa eikä kerro siitä mitään.
NaisET käyttävät enemmän kestäviä kulkutapoja
Tutkimuksista tiedämme, että naiset tekevät 62 % kaikista joukkoliikenteen matkoista ja 60 % pyöräliikenteen matkoista. Sitä, miksi miehet kulkevat enemmän yksityisautolla, ei ole tutkittu. Suomessa työpaikat usein tarjoavat työntekijöilleen maksuttoman parkkipaikan ja tukevat näin ollen useammin miesten työmatkaliikkumista.
Työmatkojen tasa-arvoisuuteen ja yhdenvertaisuuteen ei ole juurikaan kiinnitetty huomiota, vaikka teemat muuten ovat Suomessa hyvinkin keskusteltuja. Tasa-arvolaki kieltää syrjinnän sukupuolen perusteella ja velvoittaa tasa-arvoon. Yhdenvertaisuuslain mukaan syrjintä ja epätasapuolinen kohtelu työelämässä on kielletty. Se, miten kuljemme töihin ja sieltä kotiin, on oleellinen osa arkeamme, mutta siihen liittyviä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämisen kysymyksiä ei ole pystytty ratkaisemaan.
Kiitos tekstin kirjoittamisessa apuna olleelle Hanna Strömmerille Liikenne- ja viestintävirasto Traficomista.
Lue lisää työmatkaliikkumisesta Liikkuva työelämä -sivustolta >